Sammy Black

Olen Sammy. Vastaan Essentian kitaroinnista yhdessä meidän Adamin kanssa. Olen nykyisestä kokoonpanosta toiseksi vanhin essentialainen, eli olen räiminyt skebaa Essentian riveissä muutaman vuoden.
Pidän Essentian rankasta ilmaisutavasta sekä essentia-idealismista. Idealismista joka näkyy ja kuuluu meidän musiikissa ja keikoissa, sanoissa ja teoissa. Vaikka biiseistä löytyy rankkuutta ja raivoa, ne eivät silti ole synkistelyä. Essentialismi on eräänlainen vapaa & aito elämäntyyli.
Kitaran soitto ja esiintyminen ovat intohimoni, vaikken muuten niin huomionkipeä ole. Olen soittanu bändeissä ja esiintynyt kitara kourassa aina siitä lähtien kun "Paranoid" löytyi kitaran otelaudalta. Kerran kokeilin myös bassoa... Soitan myös Lovex-bändissä, olen sen yksi perustajajäsenistä. Lovex soittaa kaunista ja melodista tunnelmametallia. Essentian & Lovexin eroavaisuus säilyttää tasapainon.
Ystävät ja lähimmäiset ovat minulle erityisen tärkeitä, tukijoina ja inspiroijina. Silti välillä täytyy päästä olemaan aivan yksin, nollaamaan ajatukset. Joskus ajattelen liikaa huomista, mutta toisaalta olen todella huonomuistinen joten se ei kauan haittaa. Onneksi on muita ympärillä jotka muistavat.
Tehtäväni on luoda soitolla ja esiintymisellä jotain omaa ja tunnistettavaa. Tehdä virheitä joista muut voivat oppia.. Kipinästä liekkeihin.

Sammy is sponsored by Ibanez guitars and Plektra.com
aa


Sammyn kuolemattomia:
"Aa-a !"
Faktat

Juoma: Maitokahvi

Elokuva: Greenmile, Phone booth, Waterworld

Kirja: Sudenpentujen käsikirja

Soitin: Ibanez-kitarat

Harrastukset: Piirtäminen, maalaaminen, pelaaminen

Paras oma keikka: Jokin monista Tampereen Klubi keikoista

Paras keikka: Joe Satriani @ Pori Jazz

Idoli: Joe Satriani, Steve Vai, Elias Viljanen

Paras bändi: Ill Nino, CoB, 30 Seconds to Mars, Nightwish

Albumi: 30 Seconds to Mars: A Beautiful Lie

3 tärkeää asiaa: rakkaus, ystävät, kitarat

Motto: "Muista jakaa niitä väri kyniä siskoolles ja veljiilles."

Elementti: 6-7

Essentian paras biisi: äänitetään 3.-5.10.2008

Unelma: Onnellisuus

Vihani: Liika itsekeskeisyys

Elämän tarkoitus: Välttää sudenkuopat

Vapautta on: Kylmä olut kuumana kesäpäivänä, rokulipäivä maanantaina

Olen viiden vuoden päästä: toteuttanut "asioita-jotka-täytyy-tehdä-ennen-kuin-täytät-30" -listan jokaisen kohdan.

Copyright © Markus Kosonen. All rights reserved.